tiistai 25. syyskuuta 2012

Kritiikki


Maija-Liisa Westmann kirjoitti ensi-illastamme alla olevan kritiikin Keskisuomalaiseen. Tule lauantaina katsomaan oleko teoksesta samaa vai eri mieltä! Muistattehan varailla lippuja ennakkoon lauantain näytöksiin.


Oh, Clare!

Tanssilla on monta ilmettä. Vaikka liikekieli vaihtelisi rajustikin, on musiikki monen esityksen osatekijä. Toinen on tietysti valo.
Perjantai-iltaisen kantaesityksen vahva tunnelmanluoja oli – jälleen kerran – musiikki. Barokkimusiikin latautunut sointi ohjasi omaa kokemustani ja tulkintaani siinä määrin, että se miltei varasti pääroolin. Tanssi ja tanssijat uhkasivat välillä jäädä taustalle.
Oh, Clare! yhdisti liikekieleen paitsi nauhalta tullutta musiikkia myös puhetta, tanssijoiden omaa musisointia ja pizzansyöntiä. Välillä yleisön keskuudessa kiersi hattu, johon halutessaan sai antaa tukensa. Tanssitaiteilijan leipä ei ole leveä.
Nuoret tanssijat, jyväskyläläislähtöiset Elsa ja Malwiina Heikkilä kertoivat tanssin kielellä tarinaa kahden naisen välisestä suhteesta. Voisi kuvitella, että oman lisämausteensa teokseen toi esiintyjien sisarussuhde. Kun tuntee toisen hyvin, voi ammentaa yhteisestä kokemuksesta ja suodattaa koet-tua koreografin tarkoitusperien lävitse.
Esitystä katsoessani mietin, voiko tanssissa näkyä sukupolvikysymys. Avautuvatko tietyt teokset ja tekemisen tavat suoremmin nuorelle yleisölle? Replikointi millä maailman kielellä hyvänsä on kuulunut tanssin kieleen kauan, samaten esityksen dramatisoiminen rekvisiitan tai erilaisen oheistoiminnan kautta. Ne eivät rakenna ikäbarrikadeja.
Oh, Clare! jätti minut pohtimaan, kuinka hajanaiset elementit palvelevat kokonaisuutta. Tuleeko niiden edes palvella? Tarvitseeko tanssiteoksella olla erityistä sanomaa? Halusiko koreografi ravistella katsojaa ajattelemaan eläytymisen tai samastumisen asemesta?
Jokainen katsoja rakentaa merkityksiä omien kokemustensa ja oman maailmankuvansa kautta. Minulle päällimmäiseksi jäi – ei aina niin humoristinenkaan – taistelu vallasta tai paremmuudesta. Silosanojen taustalta kuulsi halu miellyttää, halu saada hetkensä estradilla ennen tuota toista.
Lainasiko tanssiteos yleisölle peilin, joka heijasti aikamme kilpailuhenkisyyttä ja pirstaleisuutta?
Koreografi: Elina Pirinen. Valosuunnittelija: Nanni Vapaavuori. Tanssi: NOLLAPISTE, Elsa ja Malwiina Heikkilä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti