sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Valmis teos – missä esitykset?



Kerroin alkuvuodesta, että saimme Keski-Suomen tanssin keskukselta apurahan nykytanssiteoksen IRTI muokkamiseen kiertuetiloihin sopivaksi. Tämän työn teimme tammikuussa (kuten videolla näkyy) ja nyt meillä on valmis noin puolen tunnin mittainen versio teoksesta, jossa tanssii kerrallaan kolme tanssijaa. Tämän version tekniset vaatimukset ovat melkeinpä olemattomat; riittää, että tilassa on mankka ja vähän vapaata lattiatilaa. Enää puuttuvat vain esitykset...

Suunnitelmissamme oli järjestää kiertueversiolla esityksiä Keski-Suomen yläkouluissa ja yhdistää siihen työpaja tai työpajoja nuorille. Valitettavasti tämä on jäänyt suunnitelman tasolle, kun hakemamme rahoitus ei toteutunut. Odottelemme vielä muutamasta paikasta päätöksiä, mutta käytännössä esitysten järjestäminen tämän kevään aikana on hyvin epätodennäköistä.  Kouluilla itsellään ei tunnu olevan rahaa esitysten ostamiseen emmekä mekään ole halukkaita työskentelemään pelkästään hyvän mielen palkkiolla.

Esitysten elinkaaren pidentäminen on haastavaa, koska rahoituksen hankkiminen on vaikeaa. Etusijalle hakemuksia tehdessä on pakko laittaa ensi-iltaan tulevat teokset, jotka työllistävät työryhmää pidemmällä aikavälillä kuin muutama lisäesitys. Samaan aikaan siis pitää hakea usealle eri projektille rahoitusta ja harvoin yksi taho myöntää montaa apurahaa samalle kokoonpanolle.

Muutamassa yksityistilaisuudessa olemme olleet tanssimassa osion IRTI -teoksesta ja ainakin yksi työpaja olisi vielä keväällä edessä. Nämä keikat olemme järjestäneet itsenäisesti kaikkien muiden töidemme ohella. Kiertuetoiminnassa ensiarvoisen tärkeää olisikin, että meillä olisi oma tuottaja, joka keskittyisi vain meidän teostemme myyntiin. Itsellämme ei ole siihen tarvittavaa koulutusta eikä myöskään aikaa, vaikka toki teemme myyntiä koko ajan mahdollisuuksien mukaan. Tuottajakysymyksessä taas törmäämme iän ikuiseen kysymykseen, mistä rahat hänen palkkaamiseensa? Ovatko nämä rahat pois taiteelliseen työhön tulevasta rahoituksesta vai mistä ne hankitaan? Siinäpäs pohdittavaa aurinkoisen sunnuntain ratoksi.

Samanlainen tilanne on monissa muissakin produktioissa, esimerkiksi viime vuonna kantaesitetty Teräsmummo on esitetty yleisölle vain yhden ainoan kerran. Harjoituksiin meni aika paljon enemmän aikaa kuin tähän yhteen esitykseen. Monelle muullekin teokselle on valitettavasti käynyt samalla tavalla, joten siltä kannalta IRTI -teoksen kuusi esitystä on jo hyvä saavutus.

Jotta kirjoitus ei jättäisi teille lukiojoillemme niin negatiivista kuvaa tanssinkentän ja meidän toiminnastamme, haluan muistuttaa, että meillä on syyskuussa 2012 tulossa ensi-iltaan duetto. Dueton osalta rahoitus- ja yhteistyökuviot alkavat olemaan jo hyvällä mallilla. Pian päästään jo varsinaiseen taiteelliseen työhön, jota en malttaisi odottaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti