maanantai 28. marraskuuta 2011

Tunnelmia työpajasta

Työpajojen pitäminen yläkoululaisille on ollut palkitsevaa ja mielenkiintoista, mutta haastavaa. Ohjaajina olemme törmänneet tanssiin ja nykytanssiin liittyviin ennakkokäsityksiin ja nuorten ajatuksiin, jotka ovat yllättäneet ja mietityttäneet. Kirjoitan tässä kokemuksistani yhden luokan kanssa työskentelystä; luokka oli siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että he pääsivät näkemään työpajan lisäksi koko IRTI-nykytanssiteoksen pienen work in progress -otteen sijaan. Tavoitteenamme oli saada kaikki työpajoihin osallistuneet nuoret katsomaan teosta, mutta aikatauluista ja rahoituksesta johtuen se ei valitettavasti ollut mahdollista.
Saimme nuorilta palautetta teoksestamme heti esityksen jälkeen peukkuäänestyksellä, jossa lähes kaikki nostivat peukut ylöspäin tai puoliväliin. Etenkin pojissa löytyi kuitenkin niitä, jotka käänsivät peukkunsa katsottuaan vaivihkaa mitä mieltä kaverit olivat. Nuorten epävarmuus ja miellyttämisen halu yllättävät ja tulevat esille jännittävissä tilanteissa. Samalla omat muistot ja kokemukset nousivat vahvasti mieleen ja laittoi ohjaajana pohtimaan tuntuiko minusta samalta 14-vuotiaana sekä miten kohtaan epävarman tai jännittyneen oppilaan?
Reilun kuukauden kuluttua pidin samalle ryhmälle työpajan, jonka yhteydessä pyysin kirjallista palautetta myös esityksestä. Palautteissa nousi esille useita eri kohtauksia ja asioita teoksesta, jotka olivat jääneet erityisesti oppilaiden mieleen. Palautteissa huomasi monen nauttineen visuaalisesta ilmeestä, erityisesti valoista. Liikkeellisesti mieleen olivat jääneet tanssin mystisyys, toisessa roikkuminen ja kiipeily sekä juoksu yleisöön ja perääntyminen. Joidenkin mielestä esitys oli liian pitkä ja vähän samanlainen koko ajan. Palautteiden joukosta löytyi myös syvällisempää analyysiä teoksesta; eräs oppilas kirjoitti, että tanssijat näyttivät taistelevan joidenkin sisäisten demonien kanssa, joka oli hieman ahdistavaa.
Tämä ryhmä on toistaiseksi ollut ainoa, jossa koko luokka on päässyt osallistumaan työpajaan. Muissa työpajoissa opettajat ovat valinneet, että vain tytöt ovat osallistuneet. Poikien läsnäolo näkyi rauhattomuutena ja välinpitämättömyytenä, vaikka samalla he toivat hyvää energiaa ja menemisen meininkiä työpajaan. Poikien palautteissa paistoi hällä väliä -asenne; tanssi tuntui olevan jotain liian herkkää ja paljasta, ainakin tyttöjen läsnäollessa. Työpajan jälkeen mietin, että ehkä se on ollut hyvä, että muut ryhmät eivät ole olleet sekaryhmiä. Pojille ja tytöille voisi kenties pitää omia työpajoja, koska yläkouluikäiselle samassa ryhmässä tanssiminen voi olla hyvinkin ahdistava kokemus. Tanssi vaatii heittäytymistä ja uskallusta, joka jännittyneenä on hankalaa ja estää luovan otteen tekemiseen.
Tyttöjen palautteet olivat muista työpajoista tuttuun tapaan positiivisia ja innostuneita. Erityisesti oppilaan nauttivat oman koreografian suunnittelusta ja esittämisestä pienissä ryhmissä. Muutamissa palautteissa kuvailtiin työpajaa hämyksi ja erilaiseksi, vaikka olimme pyrkineet suunnittelemaan harjoitukset helpostilähestyttäväksi ja hauskoiksi. Monet mainitsivat tykänneen erityisesti harjoituksista, joissa oltiin kontaktissa ryhmään. Näiden harjoitusten aikana olikin havaittavissa selkeästi hymyjä ja keskittymistä. Joku mainitsi palautteessa, että oli hauskaa, kun ei tehty niin vaikeita juttuja. Mielestäni positiivista oli, että muutaman muuten vähän innottomasti palautteeseen vastannut kirjoitti, että oli kivempaa kuin matikan tunnilla. Jostakin pitää lähteä liikkeelle ja mielestäni on jo hyvä alku, jos oppilaita ei tarvitse hakea pakottamalla matikan tunnilta tanssityöpajaan.
-Elsa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti